Screen Helsinki -tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita

Tapahtumassa ei hyväksytä häirintää, syrjintää tai muuta loukkaavaa käytöstä. Mikäli havaitset tai joudut asiattoman käytöksen kohteeksi, älä epäröi ottaa yhteyttä tapahtumahenkilökuntaan tai häirintäyhteyshenkilöön (alla yhteystiedot).

Jokaisella tapahtuman osallistujalla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ilman pelkoa syrjinnästä, häirinnästä, seksuaalisesta, fyysisestä tai verbaalisesta ahdistelusta. Jokainen voi vaikuttaa omalla toiminnallaan ja olla mukana luomassa turvallisempaa tilaa.

YK:n Turvallisemman tilan periaatteet

  • Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Kunnioita itsemääräämisoikeutta. Älä koske toista kysymättä lupaa. Muista, ettet voi tietää toisen rajoja kysymättä niitä. Pyydä tilaa myös itsellesi tarvittaessa.
  • Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi. Pitäydy ulkonäön arvostelusta, juoruilusta ja stereotypioiden ylläpitämisestä.
  • Älä tee oletuksia ulkonäköön tai toimintaan perustuen. Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, sosioekonomisesta taustasta, terveydestä tai toimintakyvystä.
  • Anna tilaa. Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Älä jyrää muiden mielipiteitä ja anna puheenvuoro. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti.
  • Kuuntele ja opi. Ota vastaan uudet aiheet, henkilöt ja näkökulmat ennakkoluulottomasti. Suhtaudu jokaiseen vastaantulevaan asiaan ja tilanteeseen mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.
  • Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.

Jos huomaat jonkun käyttäytyvän asiattomasti tai muutoin rikkovan Turvallisemman tilan toimintaperiaatteita, puututhan tilanteeseen!

Tapahtuman häirintäyhteyshenkilön tavoitat sekä tapahtuman aikana että sen jälkeen: Anne Puolanne/APFI, +358 50 3876 380, anne.puolanne@apfi.fi

Av-alan yhteisen tapahtuman odotettu paluu

Televisioalan ammattilaisilla oli vuosikymmeniä erityinen syy odottaa lomalta paluuta – elokuussa järjestetty Media & Message oli tapahtuma, joka kokosi kasaan kollegat, ystävät ja uudet tv-kentän tähdet ajankohtaisten aiheiden äärelle ja verkostoitumaan. Parhaimmillaan nuo keskustelut saattoivat venyä aamuyön tunneille. Nyt lähes neljän vuoden tauon jälkeen nämä kaivatut kokoontumisajot palautuvat uudistuneessa muodossa nimellä Screen Helsinki. Suomalaistenkin lomat ovat siirtyneet eurooppalaiseen tapaan myöhemmäksi ja tapahtumaa vietetäänkin tänä vuonna elokuun lopussa, keskiviikkona 31.8.

Vaikka maakuntamatkailussa on erinomaiset puolensa, on uudistuneen av-alan tapahtuman paikkana tällä kertaa Helsinki ja helposti joka suunnasta saavutettava Original Sokos Hotel Tripla. Toivomme, että se mahdollistaa yhä useamman alalla työskentelevän liittymisen keskusteluun ja yhteiseen juhlaan. Tällä kertaa tapahtuma on yksipäiväinen, mutta ohjelmaltaan kattava ja monipuolinen. Verkostoitumismahdollisuuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota! Lupaamme kehittää tapahtumaa tuleville vuosille palautteen ja kiinnostuksen mukaan.

Uutta on myös se, että tv-tekijöiden lisäksi kutsumme nyt mukaan myös elokuva-alan ammattilaiset, jotka ovat nykyään yhä useammin samaan aikaan myös tv-sarjojen tekijöitä. Samoin alustat av-sisältöjen esittämiselle ovat monipuolistuneet ja paikalla ovat kotimaisten tilaajien lisäksi myös edustajat kansainvälisistä palveluista, kuten Netflixistä. Suomalainen sisältö myös matkustaa yhä enenevässä määrin ja kansainväliset levittäjät ovat jo olennainen osa isompien sisältöjen rahoitusta. Siksi kuulemme myös kansainvälisten levittäjien kuulumisia.

Suomalainen sisältö on ennennäkemättömässä nosteessa. Draaman ja elokuvan lisäksi kansainvälisiin palveluihin tilataan yhä enemmän myös non-scripted-sisältöjä kuten reality- ja dokumenttisarjoja. Myös suomalaiset animaatiot matkaavat maailmalle. Av-ala rakentaa suunnitelmaa tälle tulevaisuuden kestävälle kasvulle yhdessä valtiovallan kanssa Kasvusopimuksen puitteissa. Haluamme nostaa Screen Helsinki -tapahtuman keskusteluissa näitä alalle yhteisiä ajankohtaisia aiheita ja haasteita, mutta myös tarjota ratkaisuja ja hyviä esimerkkejä niiden taklaamisesta. Menestys ja tuotantobuumi, kuten toisaalta myös korona-aika ovat aiheuttaneet omat haasteensa esimerkiksi jaksamisen suhteen. Myös diversiteetin ja muiden vastuullisuusasioiden huomioiminen vaatii ohjelmien tekijöiltä lisäpanostuksia, ja näissäkin aiheissa haluamme tarjota inspiraatiota ja esimerkkejä.

Ja sitä pientä luokkaretken tuntua saamme, kun päivän virallisemman osuuden jälkeen siirrymme Triplasta busseilla kohti iltajuhlaa tapahtumakeskus Koskenrantaan. Siellä juhlijoita odottaa illallinen, tv:stä tuttu bilebändi sekä ansioituneiden alan ammattilaisten palkitsemista, esimerkiksi Vuoden elokuvatuottajan kukitus sekä uuden Vuoden Screen-teko -palkinnon jako.

Yhdessä voimme sitten juhlia sitä, että selvisimme korona-ajan haasteista ja nostaa maljaa useille menestyksille kotimaassa ja kansainvälisesti!

Elokuussa tavataan – viimein!

Laura

Menestyksen mahdollistajat

Vain yksi on varmaa: muutos. Miltä näyttää kotimainen sisältökenttä tilaajien silmin juuri nyt ja miten kukin aikoo varmistaa paikkansa tulevaisuuden kiihtyvässä muutoksessa, murroksessa ja kilpailussa? Ääneen pääsevät suomalaisia sisältöjä tilaavat ja Suomessa niitä esittävät, alan keskeisimmät toimijat: Nordisk Film, YLE, MTV, Nelonen Media, Warner Bros. Discovery, Elisa Viihde, FOX ja Netflix.

Kasvusopimus – tulevaisuuden tiekartta

Screen Helsinki -tapahtumassa julkistetaan Kasvusopimus! Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Työ- ja elinkeinoministeriö ovat käynnistäneet av-alalle uudenlaisen dialogi- ja yhteistyömallin julkisen sektorin ja elinkeinoelämän välille. Tämän Kasvusopimuksen tavoitteena on tukea alan yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja kilpailukykyä. Screen Helsinki -tapahtumassa kuulemme, millaisia käytännön toimia on tunnistettu, jotta tavoitteisiin päästään ja millainen on uusi av-alan kasvusopimus. Elinkeinoelämän toiveet vastaanottavat Petra Tarjanne/Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kimmo Aulake/Opetus- ja kulttuuriministeriö.  

Kasvusopimuksen esittelyä voi seurata myös suorana striiminä Business Tampereen YouTube-kanavalta.

(Kuva: Business Finland)