01.09.2022

Av-alan tunnustus­palkintoja jaettiin Screen Helsinki -tapahtumassa

Kuva: Miikka Varila

Tiedote
Audiovisual Producers Finland – APFI ry
31.8.2022

AV-ALAN TUNNUSTUSPALKINTOJA JAETTIIN SCREEN HELSINKI -TAPAHTUMASSA –
VUODEN SCREEN-TEKONA PALKITTIIN TAMPEREEN TUOTANTOKANNUSTIN

Av-alan palkintoja jaettiin Helsingissä 31.8. järjestetyssä av-alan uudessa Screen Helsinki -tapahtumassa. Tampereen tuotantokannustin (Film Tampere & Tampereen kaupunki) palkittiin Vuoden Screen-tekona. Tapahtumassa palkittiin myös Vuoden elokuvatuottaja ja Vuoden Musiikkioivallus sekä jaettiin vientipalkinto Hulda ja Soihdunkantaja-palkinto.

”Av-alan ammattilaisten yhteistä tapahtumaa päästiin viettämään monen vuoden tauon jälkeen uudistuneessa muodossaan ja samassa yhteydessä haluttiin palkita koko alaa inspiroineita tekoja ja tuotantoja. Viime aikoina esimerkiksi kansainvälisiä onnistumisia on nähty niin monella rintamalla, että hyviä ehdokkaita oli jopa ruuhkaksi asti”, iloitsee Screen Helsinki -tapahtumaa järjestävän tuottajien järjestön APFI:n toiminnanjohtaja Laura Kuulasmaa.

Palkintokriteerien mukaisesti Vuoden Screen-teko on osoittanut poikkeuksellista innovatiivisuutta ja rohkeutta, sekä toiminut koko alaa nostattavana, inspiroivana esimerkkinä. Tampereen tuotantokannustin valittiin voittajaksi alan ammattilaisten laatiman ehdokasasettelun pohjalta.

Vuoden elokuvatuottajan 2022 palkinto jaettiin Jussi Rantamäelle ja Emilia Haukalle Grand Prix -palkitusta elokuvastaan Hytti nro 6. Audiovisual Producers Finland – APFI ry:n jäsenet äänestivät voittajan keskuudestaan. Tuottajakollegat kiittelivät Elokuvayhtiö Aamun Jussia ja Emiliaa uuden sukupolven lempeästä, ihmis- ja tarinalähtöisestä tuottajuudesta ja suomalaisen elokuvan tunnetuksi tekemisestä ulkomailla, raivaten näin tietä myös muille kotimaisille elokuvantekijöille.

Vientipalkinto Huldalla palkittiin tuotantoyhtiö It’s Alive Films, joka on tuottanut useita kansainvälisesti menestyneitä elokuvia ja tv-sarjoja, kuten Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia, Mister8 sekä Sekasin, jonka remake-oikeuksia on myyty laajalti. Varsinaisen palkinnon lisäksi raati päätti myöntää myös kaksi kunniamainintaa: Sundancen elokuvajuhlillakin esitetylle Tytöt, tytöt, tytöt -elokuvalle (tuotanto Citizen Jane Productions) sekä mm. Disney-yhteistyöllään ansioituneelle animaatiotuotantoyhtiö Gigglebug Entertainmentille.

Lisäksi AVATE ry (Näyttelijäliiton, Suomen elokuvaohjaajaliiton sekä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n yhteinen kattojärjestö) jakoi Soihdunkantaja-palkinnon ACTION!-hankkeelle, joka on ansiokkaasti luonut mahdollisuuksia av-alan naispuolisten ammattilaisten työllistymisen puolesta.

Av-tuotannoissa käytetty musiikki huomioitiin, kun Teosto ja Gramex jakoivat Vuoden Musiikkioivallus -palkinnon kekseliäästä musiikin käytöstä dokumenttielokuvalle Maija Isola (tuotanto Greenlit Productions). Elokuvan musiikkivalinnoista vastasivat ohjaaja Leena Kilpeläinen ja ja tuottaja Merja Ritola. Palkinnosta päätti ammattilaisraati, puheenjohtajanaan Kalle Kinnunen.

 

Lisätiedot:

Laura Kuulasmaa
Toiminnanjohtaja, Audiovisual Producers Finland – APFI ry
laura.kuulasmaa@apfi.fi

Palkittujen haastattelupyynnöt:

Lotta Koivisto
Viestintäpäällikkö, Audiovisual Producers Finland – APFI ry
lotta.koivisto@apfi.fi

Takaisin